Mutta Johannes käski ankarasti, että nunna pysyisi syrjässä, ja kysyi sen jälkeen vielä kerran: "Lapsi, mitä pelkäät? Ole vain levollinen!"
"Antakaa minun mennä!" sanoi hän kietoen hunnun tiiviimmin ympärilleen.
Mutta epäluulo oli herännyt, ja se johti Johanneksen oikeaan, kun sai hänet tempaamaan noviisilta hunnun. Nunna päästi kauhun huudon.
Tyttö oli vaipunut lattialle ja peitti kasvonsa käsiinsä. Hämmästys oli vienyt Johannekselta puhelahjan, hän tarvitsi melkein kokonaisen minuutin ennenkuin kykeni sanomaan: "Petosta!"
"Mitä se on, Johannes?" kysyi arkkipiispa. "Se on mahdollista", vastasi hän, "että tälläkin on Eufemia nimenään, mutta hän ei ole sama, joka oli täällä sisällä hetkinen sitten."
"Meillä ei ole toista", väitti abbedissa.
Johannes seisoi lyötynä, masennettuna. "Jättäkää asia minun huostaani!" sanoi ylipappi hiljaa ja lisäsi sen jälkeen kuuluvammalla äänellä: "Luostarin asiat ovat hyvissä käsissä; tule, Johannes ystäväiseni, minulla on tärkeitä asioita sinulle uskottavana."
Mutta kun nämä molemmat olivat kahden kesken, arkkipiispalle järjestetyssä huoneessa, silloin kysyi tämä, kuinka kaikki oli tapahtunut, ja sanoi sen jälkeen:
"Täällä on jotakin, mitä tahdotaan salata, ja kävisi varmaan vaikeaksi minullekin urkkia totuus esille. Sellaisissa tapauksissa tekee viisaimmin, kun katsoo läpi sormien ja luottaa johtavain henkilöiden tunnontarkkuuteen, mutta sinun tähtesi koetan kyllä saada selvän asian oikeasta laidasta."
"Minä en voi mitään", huokasi Johannes.