"Pidätte kenties minua seikkailijattarena", sanoi hän.
"Ja minun täytyy tyytyä siihen, kunnes olen onnistunut vakuuttamaan teidät siitä, että se asia, jonka puolesta tahdon antaa henkeni, tarkoittaa ainoastaan maan onnea."
"Sitä ette voi!"
"Luuletteko sitten, että nuori Sten herra on luostarien ja kirkon todellinen ystävä?"
"Minulla ei ole mitään syytä sitä epäillä."
"Mistä sitten johtui riita arkkipiispan ja edellisen valtionhoitajan välillä?… Sanon teille, että he kaikin keinoin pyrkivät saamaan käsiinsä yhtä hyvin hengellisen kuin maallisenkin vallan."
Abbedissa näytti epätietoiselta.
"Tanska sitä vastoin", jatkoi Pernilla rouva, "on kirkolle alamainen, ja kuningas on sen uskollisin ystävä ja palvelija. Samoin tulisi olemaan laita täälläkin; ilmoittakaa vain mitä etuja tahdotte, ja nuori kuningas on ne myöntävä."
"Tyhjillä lupauksilla?"
"Nimikirjoituksellaan ja sinetillään!"