"Tulevalta ark-ki-piis-pal-ta?"
"Tässä se on! Kautta sieluni, olin sen unhottanut."
Erik herra otti kiireimmiten kirjeen, se oli tosiaankin hänen pojaltaan ja sisälsi, että hänen rakkaan isänsä olisi osoitettava maisteri Didrik Slagheckille kaikkea suopeutta ja kohteliaisuutta; hän ei ollut ainoastaan oppinut mies, vaan hänellä oli myös niin suuri vaikutusvalta Kööpenhaminan hovissa, että Kustaa herra luuli menestyksensä olevan suuresti hänestä riippuvaisen.
Kun Erik herra oli lopettanut lukemisen, pani hän kirjeen kasaan ja sanoi lempeällä ja aivan muuttuneella äänellä: "Poikani puhuu teidän suurista ansioistanne, ja voin hyvin sanoa, etten ole koskaan niitä epäillyt. Ja kun halusin, että te sanoisitte syyn tänne tuloonne, en sitä suinkaan tehnyt päästäkseni teistä vapaaksi, vaan sitä pikemmin voidakseni suostua toivomuksiinne."
"Nyt puhutte mieleni mukaan; ja pyydän teitä etukäteen olemaan varma kiitollisuudestani."
"Nuoret ovat tulevaisuuden herrat, ja mikä voi olla meille vanhoille mieluisempaa kuin palvella heitä."
"Kautta pyhän Gregoriuksen, ettekö puhu aivan kuin itse Sigbrit rouva: 'Vanhan on väistyttävä antaakseen tilaa nuorelle', sanoo hän."
"Tosiaankin… aivan oikein…"
"Mutta missä on tulevaisuus, ellei orastavissa avuissa! Pankaa kuninkaan poika ja kerjäläisen lapsi samaan kehtoon, niin molemmat ovat kasvoiltaan yhtä punaiset, yhtä rumat; mutta antaapas heidän kasvaa miehiksi ja heidän tekonsa määräävät heidän arvonsa!"
"Yhtä suuri kuin hämmästyttäväkin totuus."