"Sitä ei nyt enää tarvitakaan…" Ja Kirsti rouva jätti herransa yksin.
Tämä seisoi aivan kuin puusta pudonneena. Maisteri oli käynyt hänelle hyvin tärkeäksi, hän tiesi tuskin, miten voisi tulla toimeen ilman häntä; mutta erota nuorista, kauniista tyttäristään, elämänsä päivänsäteistä, heittää heidät pois vieraille edes kysymättä heidän mieltään, se näytti Erik herrasta hyvin kovalta, ja hänen sydämensä vuoti verta sitä ajatellessakin.
Uskottuna oli Didrik maisterilla tanskalainen neitonen, joka oli neitsytten palveluksessa. Tämä toi hänelle päivittäin tietoja heistä, ja hän ymmärsi heissä herättämänsä mielentilan niin hyvin kuin olisi alituiseen ollut heidän seurassaan.
Ruotsiin oli hän matkustanut aikeissa ruveta Erik herran vävyksi; Kirsti rouvan ei hänen mielestään pitänyt olla kovin tarkkatuntoinen. Sitten tuli hän toisiin ajatuksiin, hän käsitti, että oli tarpeen olla melkoisen varovainen; lisäksi tuli kostonhalu, ylpeä rouva oli hänestä aivan liian koppava.
Leikki alkoi muuten häntä huvittaa, hän luuli melkein olevansa pelin herrana. He olivat ihastuneet häneen kaikki kolme, hänen tarvitsi ainoastaan valita. Vanhin, Erika oli kaino olento, ilman itsenäisyyden vivahdustakaan. Ingeborgilla sitä vastoin oli luja tahto, ja Didrik oli muutamia kertoja keksinyt hänen katseensa kiintyneenä itseensä kysyvällä kärsimättömyydellä; tämä neitosista häntä enimmän miellyttikin.
Margareta oli kaunein, mutta melkein liiaksi lapsi… kuitenkin hän epäröi.
Hän käsitti, ettei hän saisi heistä ketään vanhempain suostumuksella, sentähden tahtoi hän ryöstää valittunsa, viedä hänet Kööpenhaminaan ja siellä vihityttää, sitten heti palata Ekholmaan, saada aikaan sovinnon ja jatkaa toimintaansa, kuten tähänkin asti, mutta silloin paljon suuremmalla täysivaltaisuudella. Se pakko, johon hän oli tähän asti alistunut, alkoi käydä sietämättömäksi, ja nyt oli aika panna suunnitelma toimeen; se oli liian hyvin valmistettu voidakseen epäonnistua.
Eräänä päivänä ilmoitti hän Erik herralle, että muuan tärkeä kirje kutsui hänet takaisin Kööpenhaminaan ja hänen täytyi matkustaa jo kolmen päivän perästä.
Tämä, joka vähää ennen oli saanut rouvansa ilmoitukset, tunsi sekä iloa että kaipausta.
"Lupaa minulle tulla pian takaisin!" sanoi hän.