"Toivotteko sitä todellakin?"
"Koko sydämestäni; ette ole se mies, joksi ensi päivänä teidät luulin."
"Minut on muuttanut oleskelu yksissä teidän kanssanne."
"Imartelette!"
"Asia on kuitenkin niin!"
"Jospa tietäisitte, kuinka se minua ilahuttaa. Minäkin olen teihin kiintynyt enemmän kuin luulettekaan."
Samana yönä oli tervehdyslaulu samalla kertaa jäähyväislaulu… Se kuului niin valittavalta, niin tuskalliselta, että kolme nuorta sydäntä vuoti verta ja kolme silmäparia suli kyyneliin, mutta he eivät ilmaisseet suruaan toisilleen, luottamus oli aikoja sitten kaikonnut, mustasukkaisuus ja kateus olivat ainoat tunteet, mitä he tunsivat toisiaan kohtaan.
Mutta aamulla sanoi Kirsti rouva tyttärilleen: "Tahdon sanoa teille: älkää osoittako mitään hämmästystä, kun maisteri sanoo teille tänään jäähyväiset; hän lähtee huomisaamuna varhain matkalle."
Nuoret neitsyet pukeutuivat vapisevin käsin; he tunsivat sellaisen painon sydämillään, että tuskin saattoivat vetää henkeään; mutta he vaikenivat ja kärsivät, odottaen levottomasti pelättyä erohetkeä.
Ateriain aikana oli maisteri aina huvittavalla keskustelullaan ymmärtänyt vetää huomion puoleensa; hän saattoi kertoa mitä hullunkurisimpia kaskuja, mutta se tapahtui useimmiten jonkun ylhäisaatelisen kustannuksella, ja kun Kirsti rouva eräänä päivänä siitä terävästi huomautti, vastasi hän, että sillä oli luonnollinen syynsä siinä, että hän eli ainoastaan näiden keskuudessa. Mutta puhui hän onnettomasta rakkaudestakin ja kuvaili suurella kaunopuheisuudella huokailevan rakastajan surua, kun hänen täytyi jättää valittunsa.