Erika kääntyi, ja munkin nähdessään heittäytyi hän polvilleen, huudahtaen: "Pelastakaa minut!"
Maisteri seisoi tuokion kahden vaiheella, sitten juoksi hän nopeasti portaita alas ja riensi linnan lehmuskäytävään. Nyt kohtasi hän Ingeborgin; tämä oli heittänyt hunnun taaksepäin, hän tunsi hänet heti.
"Kaunis neitsyt", sanoi hän, "saan siis vielä kerran nähdä teidät."
"Niin", vastasi Ingeborg värisevin äänin; maisteri oli näkevinään kyyneliä hänen silmissään.
"Ingeborg!" kuiskasi hän.
"Kuinka uskallatte!"
"Minä rakastan sinua!" hän polvistui neitsyen eteen.
"Minulleko olette laulanut?"
"Etkö sitä tiennyt?" Ja hän tahtoi tarttua neitsyen käteen, mutta tämä vetäisi sen pois.
"En ole teille epäsuopea", sanoi hän kainon hämillään. "Pyytäkää minua isältäni."