"Täällä ylhäällä he ovat. Tulkaa!"
Kyyneliä ja syleilyjä… rakkautta uhkuvia sanoja… lupauksia ja vakuutuksia. Kukaan ei päässyt oikein viisaaksi siitä, mitä toinen tarkoitti, ja kuitenkaan eivät he olleet tunteneet koskaan toisiaan niin hyvin.
Kuinka isä Johannes joutuikaan nuorten hartaan kiitollisuuden esineeksi. "Jos hän tahtoisi ainaiseksi jäädä luoksemme, muuttuisimme vaikka enkeleiksi häntä miellyttääksemme", sanoi Margareta.
Erika ja Ingeborg yhtyivät rukouksineen siskoon, mutta isä Johannes sanoi, ettei hän joutanut kauaksi jäämään, sillä työ ja taistelu kutsui.
Eräänä päivänä pyysi Kirsti rouva, että Johannes tulisi hänen makuukamariinsa.
"Olen kärsinyt suuren häviön", sanoi hän. "En tiedä, kuinka olisin voinut kestää sen ilman teitä."
"Tahdotteko sanoa, millainen se on?"
"Tein sen tuhmuuden, että näytin taideteoksen kaikessa loistossaan
Erik herralle."
"Ja saatoitte sen?"
"Hän otti sen minulta ja heitti tuleen. Sen jälkeen hän poistui huoneesta vihoissaan."