"Äiti!"
Kaikki kolme lankesivat hänen jalkoihinsa ja syleilivät hänen polviaan. Hän rakasti heitä sittenkin, sitä eivät he koskaan olleet uskoneet.
Hän tiesi, että hän petti heitä, tiesi, ettei hän lähtenyt heidän tähtensä, ei katuakseen ja rukoillakseen, vaan ainoastaan etsimään rakastettua poikaansa. Mutta tällä hetkellä tarvitsi hän rakkautta, ja hän tunsi katumusta yksipuolisen hellyytensä tähden, jota hän ei jakanut tasan kaikille lapsilleen… Sentähden vastasi hän nyt heidän suudelmiinsa ja hyväilyihinsä, ja tyttäret, jotka luulivat tunteneensa häntä väärin, he selittivät nyt, että he kaikessa tahtoivat mukautua rakkaan rouva äitinsä tahtoon.
Kun Erik herra astui sisään tulevien vävyjensä kera, näki hän ainoastaan iloisia kasvoja. Nuoret morsiamet ojensivat ujosti, mutta epäröimättä kätensä tuleville herroilleen, ja vaikkei kukaan näistä enää ollutkaan ensi nuoruudessaan, olivat he kaikki kunnioitettuja miehiä, jotka olivat mielissään päästessään sukulaisuuteen niin mahtavan herran kuin herra Erik Trollen kanssa, ja samoin tyytyväiset saadessaan niin nuoret, kauniit emännät.
Juhlia seurasi päivä toisensa jälkeen, ja nuo kolme juhlinnan esinettä tunsivat itsensä onnellisemmiksi ja tyytyväisemmiksi päivä päivältä. Elähtänyt sulhanen korvaa onnensa loistavilla lahjoilla, ja Erikan, Ingeborgin ja Margaretan, joita oli näihin asti pidetty lujilla, tarvitsi nyt tuskin ilmaista toivomuksiaan ennenkuin ne täyttyivät.
7.
PILVET VETÄYTYVÄT KOKOON.
Valtionhoitaja Sten Sture, linnanpäällikkö Jöns Jönsinpoika ja piispa Hemming Gadd istuivat yhdessä Tukholman linnan salakamarissa syventyneinä neuvotteluun.
"Kirje sisältää, että kuningas jo tammikuussa matkusti Ribesta Ålborgiin", sanoi Jöns Jönsinpoika. "Skjernin ylitse mentäessä oli hevonen kompastunut hänen allaan ja hän oli äkkiarvaamatta pudonnut veteen."
"Raitis kylpy oli kai hänelle liian kylmä", huomautti piispa Hemming.