"En minä ainakaan pakota."
"Mutta ne, jotka juonittelevat teitä vastaan; on siis paras koettaa sitä estää."
"Kuulen teidän ensi kerran harrastavan piispan pysymistä paikoillaan."
"Kahdesta pahasta valitsee mieluummin pienemmän pahan. En ole koskaan sanonut, että hän on hyvä, mutta en myöskään kiellä, ettei ole olemassa pahempiakin."
Ilmoitettiin muutamia neuvosherroja ja keskusteltiin sen jälkeen erinäisistä valtakunnan asioista… Lähdemme siksi aikaa rouvasväen puolelle tervehtimään vanhoja ja uusia ystäviä.
Siellä tapaamme Kristina rouvan; lapsi lepää hänen sylissään, ja hän katselee sitä onnekkain katsein. Kaunis oli hän katsella morsiuspuvussaan, mutta paljoa kauniimpi on nuori äiti esikoisensa sylissään. Hän puhua lepertelee ja leikittelee poikansa kanssa, ja poika hymyilee hänelle ikäänkuin ymmärtäisi jo rakkauden ihmeellistä kieltä.
Jakkaralla hänen jalkojensa juuressa istuu Anna Bjelke, hän ja Kristina sopivat ihmeteltävän hyvin keskenään, mutta jokin painaa raskaana Annan mieltä; Kristina näkee sen, mutta turhaan on hän koettanut houkutella salaisuutta neitsyen huulilta.
Leikitellessään lapsen kanssa näkee hän, kuinka Annan silmät miettivästi tuijottavat avaruuteen, ikäänkuin etsisi hän ratkaisua synkkiin arvoituksiin.
"Missä sinä nyt olet, Annaseni… Viipurissa kenties."
"Enpä juuri."