"Missäs sitten?"
"Povariakan luona."
"Povasiko hän sinulle?"
"Povasi", vastasi tyttö kalveten.
"Ei pidä uskoa moisiin", sanoi Kristina nähden vaikutuksen, minkä hänen kysymyksensä oli tehnyt. "Sen tekee vasten tahtoaan."
"Mutta täällä ei sinulla pitäisi olla aikaa moisiin ajatuksiin; minä ajattelen kovin paljon itseäni ja liian vähän niitä lupauksia, mitä olen antanut äidillesi."
"Jalo rouva…"
"Mitä nyt, Annaseni…"
"Rakkahin Kristina, et tiedä, kuinka vähän rakastan karkeloita ja huveja."
"Se on kiittämätöntä", sanoi Kristina veitikkamaisesti.
"Kiittämätöntä?"