"Epäiletkö hänen sanojaan?"
Nyt kohotti Anna päätänsä. "Olen sangen onneton!" sanoi hän.
"Miksi? Rakkahin Anna, olen äitisi sijassa, luota minuun."
"Lupaan sen."
"Silloin sanon sinulle, mitä en uskaltaisi uskoa omalle äidillenikään: olen jo sidottu heidän isäänsä, Kalmarin linnanpäällikköön."
"Mitä sanot?"
"Minun pitäisi alistua kohtalooni, mutta kuitenkin suren sitä, sillä sydämeni on kiintynyt toiseen, jota on rikos rakastaa."
"Poikaan?"
"Niin!"
"Olen aivan hämmästynyt! Vanha Juhana Maunun poika on rohennut kosia sinua, kun hän sanoi olevansa poikiensa onnen silmämääränään."