Silloin nousi pöydän alapäästä vadstenalainen munkki. Risti, jota hän kantoi, osoitti hänet arvoltaan prioriksi. "En tahdo ehättää kenenkään edelle", sanoi hän, "mutta en myöskään luopua oikeudestani ilmaista mieleni tässä jalossa kokouksessa. Tahtooko vielä joku sitä ennen lausua jotakin?"
Yleinen äänettömyys.
"Isä Laurentiuksella on puheenvuoro", selitti Pietari herra seuran puhemiehenä.
"Pyhän kirkkomme ainoana läsnäolevana edustajana on minun sekä oikeuteni että velvollisuuteni puhua sen puolesta", huudahti priori. "Kaikki muut ovat valittaneet maallista vääryyttä ja sortoa, minä tahdon sanoa sanasen siitä velttoudesta ja välinpitämättömyydestä, joka on saanut sijan hengellisissä asioissa, jotka ennen muuta olisi pidettävä pyhinä.
"Tiedämme, että tietämätön kansa katsoo ylös siihen, jolla on korkein valta. Hänen on sentähden joka päivä annettava Jumalalle kunnia ja tunnustettava suuret syntinsä ja viheliäisyytensä Kristuksen huoneen haltijoille maan päällä. Täten ei kuitenkaan tapahdu, Sten Sture ei käy joka päivä ripillä eikä rukoile kansan nähden; hän ei ole pyhältä isältä anonut aneita kaikista synneistään, eikä mikään todista, ettei hän ole kerettiläinen ja arvoton tekopyhä, sillä hän tekeytyy kuin tahtoisi meille uskotella olevansa hyvä kristitty. Sentähden sanon, että huono esimerkki vaikuttaa, että se hiipii ruton tavalla kansan keskuuteen ja että tämä on oikea syy, miksi jumalanpelko ja pyhäinpalvelus yhä enemmän vähenee… Jalot herrat ja ritarit, sanon teille tämän ilman ihmispelkoa ja uudistaisin sanani, vaikka valtionhoitaja itse seisoisi rinnallani ja heiluttaisi pyövelinmiekkaa pääni ylitse; toivoisin vain, että ääneni kuuluisi yli Ruotsin maan.
"Kirkon pyhä lippu voi liehua vapaana ainoastaan kuninkaallisen lipun rinnalla, sillä kuten kirkko on alkujaan Jumalasta, niin on kuningasvaltakin."
Nousi rajaton riemastus; puhuja oli lausunut, mitä kaikki tarkoittivat.
Nyt oli varsinainen neuvottelu alettava, mutta kun maisteri Didrik Slagheck ei voinut ottaa siihen osaa, ja hän Kristian kuninkaan lähettiläänä oli liian tärkeä henkilö jätettäväksi ottamatta lukuun, päätettiin neuvottelu lykätä seuraavaan yöhön, jolloin oli kokoonnuttava samassa paikassa, mutta ilman mitään juominkeja.
Silloin löi herra Niilo Boonpoika pöytään ja pyysi esittää erään kysymyksen: "Eräs jalo ja suuressa arvossa pidetty ritari, jonka suvusta suurimmat tanskalaisystävät olivat nousseet, halusi päästä liittolaisten joukkoon."
"Kuka hän on? Hänen nimensä?"