Iäkkäät kasvot olivat säilyttäneet jaloutensa, mutta niillä lepäsi väsymyksen ilme, joka herätti osanottoa. Ei äänikään ollut oikein varma, kun hän alotti:
"Olen niin kauan kuin muistan ollut Sturein ystävä, monessa verisessä ottelussa seisoin Svante Niilonpojan rinnalla, ja Sten Sture vanhemman aikana niitin ensimäiset laakerini. Nykyisestä nuoresta valtionhoitajasta en ole kuullut muuta kuin hyvää, ja olen vakuutettu siitä, että hänellä on parhaat tarkoitukset… Nuoruudestaan huolimatta on hän vakava ja ajattelevainen…"
"Emme ole tulleet tänne kuulemaan hänen ylistystään!" huusivat useat äänet.
"Onko Pietari herra hänen ystävänsä?"
"Silloin on hänkin petturi!"
"Antaa hänen jatkaa!"
"Puhukaa!"
"Mutta Ruotsi tarvitsee rauhaa, ja Kristian kuningas on sanoin ja kättä lyöden luvannut olla maalle hyvä ja oikeutta harrastava kuningas; sellaisilla perusteilla olen ruvennut… hänen miehekseen."
Ritari vaipui alas paikoilleen, hän oli vaivoin lausunut viimeiset sanat ja silminnähtävästi silloin kalvennut.
Salissa tuli aivan hiljaista.