"Silloin koristamme maantiet hirsipuilla!" huusi Didrik Slagheck hurjasti.
"Katsokaa, ettette itse joudu hirtettyjen joukkoon!" vastasi Pietari herra samaan sävyyn.
Kaikki syöksähtivät pöydästä pystyyn, näytti siltä kuin kipinästä syttyisi ilmiliekki. Rajuilma oli uhkaavimmillaan, kun ovi äkkiä avautui ja vartioiva palvelija syöksyi sisään huutaen:
"Petosta!"
Tuokiossa olivat kaikki kynttilät sammutetut ja seura oli pimeässä.
Salissa oli niin hiljaista, että saattoi kuulla hiiren rapinan.
Kuului naputus ovelle vastakkaiselta puolelta… kaikkien silmät suuntautuivat sinne.
Ovi lennähti auki aivan kuin taikaiskulla ja Hiljaa nähtiin astuvan esiin vanhan, iän käyristämän miehen, joka kantoi palavaa lamppua toisessa ja paperia toisessa kädessään. Puku oli vanhanaikuinen ja kasvonpiirteet ankarat ja kalmankalpeat.
Kaikkien silmät olivat aivan kuin kasvaneet kiinni häneen.
Samassa löi kirkonkello kaksitoista. "Nikolaus Ryting!" huusi muuan läsnäolijoista. Kummitus kohotti päätänsä, ja nyt näkyi avattu kurkku, mistä riippui pitkiä matoja.