"En vielä!"
"Älkää sitä sitten tehkökään! Tahdotteko ottaa vastaan neuvon?"
"Mielelläni!"
"Olkaa varuillanne, ja Jumala teitä auttakoon!"
Niin kauan kuin molemmat ratsastajat olivat näkyvissä, seisoi Esbjörn paikoillaan ja katsoi heidän jälkeensä. "Mitähän sillä ketulla nyt on mielessään?" jupisi hän itsekseen. "Hyvä, että minulla on käsissäni jokunenkaan säie vyyhdestä, se voi vielä kerran kelvata johtolangaksi."
Palattuaan kaupunkiin meni Esbjörn heti linnaan ja pyysi yksityisesti puhutella Jöns Jönsinpoikaa. Tämä oli, kuten sanottu, vakavasti sairas, mutta hyvin tunnettu palvelija otettiin kuitenkin vastaan, ja hänen antamansa kertomus teki mitä vilkkaimman vaikutuksen linnanpäällikköön.
"Viimeisinä öinä on suuria joukkoja ollut koolla sekä muurmestarien että seppien kokoustalossa", sanoi hän. "En tahdo sanoa, että joitakin ammattilaisista on ottanut niihin osaa, mutta heidän oppilaansa ja irtain väki on tehnyt niin, vaikkei heillä lainkaan pitäisi olla pääsyä sinne. Oluesta ei ole ollut puutetta, eikä jutuista ja rähinästäkään; on juteltu, että humalan tuonti kiellettäisiin ja tämä ainoastaan rahvaan ahdistamiseksi. Sellainen on nostattanut pahaa verta… Lopuksi on tehty sangen nokkela suunnitelma."
"Kuka on tehnyt?"
"Missä säkki on, jääköön sanomatta, mutta pussit ovat nimeltään
Kaarle ja Knut Alfinpoika."
"Millainen suunnitelma on?"