"Tahtoisin suurimmassa salaisuudessa piilottaa kaksikymmentä miestä jokaisen aluksen lastiruumaan. Kannelle pantaisi kaksi avattua oluttynnyriä. Saksalaiset saisivat, kuten määrätty on, hoitaa alusta matkalle lähtiessä, mutta kun he olisivat vetäneet kylliksi olutta nahkaansa ja sen jälkeen pistetty heidät tyrmään, silloin olisi minulla muutamia meripoikia käsillä, jotka toisivat meidät tänne takaisin."
"Tuuma on hyvä, Esbjörn, pane se toimeen."
"Saanko?"
"Sinä olet ainoa, joka pystyy siihen."
"Voinhan koettaa!"
"Milloin tahdot miehistön?"
"Siitä annan tiedon."
Kun Esbjörn oli lähtenyt linnanpäällikön luota, pysähtyi hän neuvotonna holvikäytävään, hän raapi päätään ja hänen kasvonsa punehtuivat… Sen jälkeen kulki hän muutamia askelia ja pysähtyi jälleen ilmeisesti epäröiden.
"Täytyy kai minun", jupisi hän itsekseen ja lähti sen jälkeen naisparvelle päin. Hän näytti hyvin tietävän, missä hovineitosilla oli huoneensa, hän avasi oven ja astui rohkeasti sisään.
Keskellä lattiaa seisoi kaunis Outi ja kuunteli punaisena helottavin poskin mitä muutama linnanpäällikön hovipojista hänelle sanoi. Esbjörnin astuessa sisään päästi hän pelästyksen huudon.