Hovipoika mutisi muutamia epäselviä sanoja ja riensi pois.
"Kuinka säikäytit minua, Esbjörn, ja kuinka aikani onkaan käynyt pitkäksi sinun ollessasi poissa."
"Sitä en usko!" sanoi Esbjörn pilkallisesti.
"Senkötähden, että tuo nuori poika toi minulle viestejä Ekasta? Minun on lähdettävä sinne muutamain päivän kuluttua."
"Unhotit tarjota hänelle kestitystä?" Esbjörn viittasi pieneen pöytään, joka oli katettu kahdelle, siinä oli viinejä ja leivoksia, rusinoita ja manteleja.
"Se ei ollut hänelle", vastasi Outi jälleen punastuen "vaan eräälle Kristina rouvan neitosista, joka on hyvä ystäväni. Nyt on hän sanonut, ettei tulekaan, niin että voit kernaasti pitää hyvänäsi!"
Outi veti pöydän esiin ja he istuutuivat vastatusten. "Kas niin, syö ja juo nyt!"
Esbjörn tekikin työtä käskettyä. Hän aivan ahtoi suunsa täyteen. Outin nakertaessa jotakin kakkua tai imeskellessä rusinaa, pisteli hän niitä poskeensa tusinoittain, samoin tyhjensi hän lasinsa heti kun toinen oli sen täyttänyt, mutta sanomatta sanaakaan.
Lautaset olivat melkein tyhjät, kun Outi virkkoi nyreissään: "Ruokahaluun nähden ei ole valittamista, mutta kuinka hirveän harvasanainen sinä olet!"
Esbjörn vihelteli vastaamatta.