"Kuinka saan hänet nähdä?"
"Minä tuon hänet tänne."
"Ei, kiitos, siitä syntyisi vain juoruja, mutta sano hänelle, että hän tunnin kuluttua kohtaa minut Kapplingebolmassa; voi olla hauskaa nähdä vanhaa tuttavaa; jos muuten tunnenkaan hänet tai hän minut", lisäsi Outi nauraen ja punastuen.
"Oh, luulenpa, että se käy kuin tanssi molemmin puolin!" vastasi
Esbjörn. "Hyvästi, Outi, ja onnea vain!"
Ja hän meni alukselle, jossa onneksi tapasi Turon. Tämä joutui ilosta aivan pois suunniltaan, syöksyi alas kojuunsa muuttamaan pukuaan ja peseytymään puhtaaksi.
Kun hän tuli takaisin oikein kuultavana, menivät he yhdessä maihin, ja kohta tulla tepsutteli Outikin.
"Nyt minä menen", sanoi Esbjörn, "muuten voisin oli haitaksi." Mutta hän meni ainoastaan kadun kulmaan, josta saattoi nähdä, kuinka Outi ensin näytti aikovan mennä Turon ohitse, ikäänkuin ei tuntisi häntä, ja sitten pelästyi, kun tämä tuli häntä vastaan.
"Kuinka hän on viekas", ajatteli Esbjörn… Ei kestänyt kauan ennenkuin he pitelivät toisiaan käsivarresta, Turo näytti aivan tahtovan ahmia tyttöä silmillään.
"Niin, nyt hän on saanut tytön", huokasi Esbjörn. "Voisipa vain hänet pitääkin."
Samana iltana tuli Turo hänen luokseen. "Nyt on hän minun", sanoi hän. "Hän ei ole koskaan rakastanut sinua, vaikka olet sitä kuvitellut… Hän käskee kysyä, onko hänen annettava kihlat takaisin?"