Kun Esbjörn sai tietää, että kaikki tämä oli tapahtunut pian kymmenen kuukautta sitten, puuskahti hän: "Ajatelkaas, jos hänet nyt jo onkin viety sieltä. Se ei ole mahdotonta!"
"Olen kyllä pelolla ajatellut sitä moneen kertaan, mutta kun herra laski minut sairasvuoteeseen, ymmärsin, että hänellä oli omat tarkoituksensa; kun nyt Hänen johdatuksestaan tapaan teidät täällä, käsitän ja tunnustan sen selvemmin kuin ennen."
"Jos lähtisimme yhdessä Skohon?"
"Minä olen ollut siellä, uusi vierailuni herättäisi epäluuloja…"
"Rakas isä, miettikäämme tarkoin asiaa."
"Jos voimme löytää aiheen, seuraan mielelläni."
"Sen tiedän."
Esbjörn taivutti Johanneksen ottamaan hänen hevosensa, itse seurasi hän jalkaisin lähimpään tupaan, missä he päättivät levätä yön.
Johannes kertoi, kuinka hän oli sairastanut vuoteen omana useita kuukausia. Köyhä talonpojan vaimo ja hänen poikansa olivat häntä hoitaneet. "Se on ollut siunattua aikaa", sanoi hän ja kohotti katseensa taivasta kohden.
"Ei kai teille sentään tullut leipää taivaasta?"