"Ei leipää, mutta rauhaa; Jumalan rauhaa levottomaan sydämeen."
"Mutta eiväthän hekään voineet elää leivättä?"
"On ihmeellistä, kuinka sekin tulee ennemmin alistuvaiselle, jumaliselle työmiehelle kuin tyytymättömälle ja uhmailevalle. Tulin kotiin, jossa oli puute välttämättömimmästäkin, ja kun lähdin sieltä kolmen kuukauden kuluttua, oli jo pantu talteen säästörahojakin."
"Millä ihmeellä saitte moista aikaan?" kysyi Esbjörn epäillen.
"Minun ansioni olivat vähäiset. Nauttiessani heidän huolenpitoaan, opetin heille että työn menestyksen ehto oli tyytyväinen ja jumalaapelkääväinen mieli."
"Ja he käsittivät sen?"
"Vähitellen! Kun erosimme, olivat he siitä vakuutettuja…"
Seuraavana aamuna sanoi Esbjörn, että jos Johannes tahtoi seurata häntä Skohon ilmaisematta kuka oli, luuli hän sen voivan olla hyödyksi.
"Antaudun mielelläni sinun johdettavaksesi, poikani", vastasi
Johannes. "Sinä tunnet maailmaa paremmin kuin minä."
Niin lähtivät he Skohon.