"Eikö minulla ole hänen armonsa valtuutus?"
"Hänen äitinsä tahto merkitsee enemmän!"
"Ja kieltääkö hän?"
"Hän tahtoo itse pitää huolen tyttärestään."
"Sallitteko minun puhutella heitä molempia?"
"Toiseen nähden ei minulla ole mitään määräysvaltaa; kuitenkin luulen, että hän mukautuu tahtooni."
Abbedissa soitti, ja ikäänkuin olisivat sitä odottaneet, astuivat
Kaarina ja hänen äitinsä sisään.
Nuori, kaunis tyttö oli nyt enää ainoastaan oma varjonsa… Silmät olivat vaipuneet maata kohden, ja muinoin niin eloisat kasvot olivat ikäänkuin kivettyneet yhteen ainoaan valitushuutoon.
Isä Johannes katseli häntä osanotolla. "Kaarina Eliaantytär!" sanoi hän lempeästi.
"Isä!" vastasi tämä polvistuen.