"Minun tehtäväni on pääasiallisesti päättynyt, on vain yksi asia enää jälellä." Isä Johannes otti sormuksen esille. "Kaarina Eliaantytär, olen luvannut antaa tämän sinulle muistoksi ja tuoda paljon terveisiä."
"Keneltä?"
"Pentiltä!" kuiskasi Esbjörn.
Kaarina päästi huudon ja painoi sormuksen huuliaan vasten. "Kas, kas!" sanoi hän näyttäen kallisarvoista lahjaa.
"Kuka on antanut sen?" kysyi äiti.
"Gyllenstjernojen vaakuna!" huudahti abbedissa. "Mistä se tulee?"
"Ystävältä, joka toivoi, että Kaarina tahtoisi ottaa takaisin vapautensa!" sanoi Johannes.
"Kyllä, kyllä, minä tahdon!" huudahti Kaarina. "Isä, ota minut mukaan, minä seuraan sinua."
Esbjörn näki uhkaavan katseen, jonka abbedissa loi äitiin, ja kuitenkin tämä virkkoi pelosta vavisten:
"Tyttäreni, olit antanut minulle lupauksesi…"