"Mutta hän ei ole mikään tanskalaisten lähetti; ja hän tuo minulle tietoja siltä, jota sydämeni rakastaa! Tule, tule, äitini, häntä täytyy meidän seurata."
"Viekää hänet heti huoneeseensa", käski abbedissa. "Hän on sairas!
Huomenna puhumme tästä enemmän!" Ääni oli ankara ja käskevä.
Äiti seisoi epäröiden, hän katsoi olevansa velvollinen tottelemaan, mutta rakkaus tyttäreen puhui äänekkäämmin.
Kaarina oli herännyt eloon, päättäväisyyteen ja uhmaan. Hän piteli lujasti isä Johanneksen kädestä ja sanoi: "Jumalan äidin tähden, älkää lähtekö luotani."
Johannes kääntyi abbedissaan. "Käytän nyt teidän omia sanojanne", virkkoi hän. "Teillä ei ole mitään oikeutta pakottaa tai houkutella."
"Ainoastaan sillä, jolta olen ottanut vastaan kevytmielisen tytön, on oikeus ottaa hänet takaisin!" huudahti vihastunut nainen. "Ja minulla on kyllä keinoja saattaakseni tahtoni voimaan!" Hän ojensi kätensä tarttuakseen soittokelloon, mutta Esbjörn sieppasi sen ennen häntä ja kohtasi pelottomasti hänen uhkaavan katseensa.
"Jalo rouva, päättäkää asia hyvällä!" sanoi hän ja vetäisi taskustaan linkkuveitsen, jonka terän avasi.
"Uhkaatteko henkeäni?"
"Tahdon ainoastaan estää teidät kutsumasta väkeä soittamalla, huudoilla tai muulla hälinällä."
"Tuollaista väkeä teillä on mukananne?" sanoi abbedissa halveksivasti
Johannekselle.