"Hänen ei olisi pitänyt antaa myöten!"
"Entä sinun?"
"Minä tein kuten he tahtoivat!"
"Koettakaamme nyt pukua!"
Ja sillaikaa kertoi Outi, että Turosta oli sukeutunut kaunis poika, että Esbjörn oli aivan liian vanha hänelle, ja sitten näytti hän kauniin kultasormuksen, jonka oli saanut edelliseltä. "Olen saanut tällaisen lahjankin", sanoi hän. "Olisi häpeä pettää häntä, sentähden en sitä teekään."
Puku, jota Outi koetti nuorelle emännälleen, oli vaaleanpunaista silkkiä, hopeapitsein koristeltu; hänen oli pidettävä sitä muutamien päivien perästä, seitsemäntenätoista syntymäpäivänään, päivänä, jona oli ratkaistava hänen kohtalonsa.
Kun hän oli nyt puettu siihen, sanoi hän Outille. "Pidän sen niin kauan ylläni, sillä Kristina rouva haluaa nähdä sen. Kutsun sitten sinut."
Hänen oli mentävä naistuvan läpi tullakseen Kristinan makuuhuoneeseen. Muuan ritari seisoi ikkunan ääressä ikäänkuin odottaen jotakin. Anna ei olisi huomannut häntä, jollei hän olisi äkkiä kääntynyt hänen lähetessään.
"Anna!" huudahti ritari hänet nähdessään.
"Maunu ritari!" vastasi hän hämillään.