Ritari ojensi kätensä esiin, eikä hän voinut olla panematta siihen omaansa.
"Kiitos, että tulitte!" sanoi Maunu sitä puristaen.
"Tulin?" virkkoi Anna kummissaan tahtoen vetää kätensä pois.
Mutta se oli aivan kuin rautapihdin puristama.
"Kiitos siitä, että olette pukeutunut tähän pukuuni" lisäsi Maunu katsellen intohimoisesti häntä.
"Tähän pukuun? En ymmärrä teitä."
"Kyllä ymmärrät minut!" sanoi hän. "Tiedät, että olen kauan rakastanut sinua, mutta et voi tietää, kuinka olen kärsinyt näinä kuukausina, joina en ole saanut sinua nähdä. Nyt kävi ikävä minulle liian raskaaksi, sentähden kirjoitin sinulle ja pyysin kohdata sinua täällä. Kiitos, kiitos, että tulit, sieluni armahin!"
Maunu herra oli kietonut käsivartensa Annan ympärille ja pelästys oli vienyt tältä kaiken vastustusvoiman, mutta nyt painoi ritari huulensa hänen otsaansa vasten ja suuttumus sai hänet jälleen tolkulleen.
Melkein rajusti riistäytyi hän hänen sylistään.
"Olen yhtä vähän saanut mitään kirjettä kuin tullut tänne teitä kohtaamaan", sanoi hän. "Mutta että unhottaisitte niin sen kunnioituksen, johon olette velvollinen jalosukuista neitsyttä kohtaan, sitä en totisesti ollut teiltä odottanut, Maunu herra!"