"Se oli kesällä, kohta lähtömme jälkeen."
"Hm… Merkillistä.."
"Kenties on häntä kohdannut jokin onnettomuus."
"Oh, kuinka tuhma olen!" huudahti Esbjörn. "Minähän tapasin hänet!"
"Missä, missä?"
"Täällä Tukholmassa! Olkaa huoletta, jalo neitsyt; voin kyllä hankkia hänestä tietoja!"
"Voitteko todellakin!" sanoi Anna ojentaen hänelle hukkuvan tavoin molemmat kätensä.
Samassa kuin hänelle välähti toivonsäde, tunsi hän, että epätoivo oli ollut hänet melkein surmaamaisillaan.
"Ritari matkusti täältä isä Laurentiuksen, Vadstenan luostarin priorin kanssa", sanoi Esbjörn; "saman miehen, joka lähetti vainukoiransa nuuskimaan vankia, jonka hän oli viekkaudella ja väkivallalla pakottanut ajeluttamaan päänsä; saman miehen, joka laahasi Kaarina Eliaantyttären Skohon ja kielsi abbedissan päästämästä häntä vapaaksi. Nyt tiedätte, jalo neitsyt, minkä arvoinen isä Laurentius on."
"Miksi tahtoi hän ritarille pahaa?" kysyi Anna vavisten ja kalmankalpeana kauhusta.