Åke herra oli selin, mitä häntä liikuttivat heidän hommansa. Ja kuitenkin olisi hän antanut henkensäkin niitä estääkseen.

Kaarina kasteli suuren rohdintukkonsa kivimaljassa, ja uskomattomalla nopeudella siveli hän sillä seiniä, samentaen tykkönään ennestäänkin himmeän kirjoituksen. Sillävälin otti ritari salavihkaan kallisarvoiset paperit ja poltti ne lehti lehdeltä, Åken yhä kirjoittaessa puhdistaakseen onnettoman isoisänsä muiston.

He olivat siten puuhailleet äänettöminä useita tunteja. Ritari oli ottanut viimeisen paperiarkin ja Kaarina hiipinyt melkein Åken viereen, tämän sitä huomaamatta; silloin oli hänen pantava juuri täyteen kirjoittamansa paperi valmiiden päälle, ja huomaten näiden olevan poissa käännähti hän kovasti pelästyneenä ympäri.

Liekit söivät parhaallaan viime yön työtä, hän ymmärsi, että kaikki muukin oli mennyt samaa tietä, ja kauhu kangisti hänen kielensä; mutta kun hän kohotti katseensa ja näki, missä tilassa seinäkirjoitus oli, silloin päästi hän epätoivon parahduksen ja kaatui tiedotonna maahan. Kaarina kohotti hänen päätänsä ja valeli sitä vedellä. "Kutsukaa väkenne, herra ritari", sanoi hän. "He odottavat ulkona."

Mutta luostarinkin väki oli kuullut huudon ja riensi paikalle. Syntyi tuima sananvaihto siitä, saatiinko tiedoton ritari viedä luostarista pois. Kun hän oli täällä sairastunut, oli häntä täällä hoidettavakin, sanoi konfessori, ja vaadittiin linnanpäällikön mahtikäsky isänvallan ohella, ennenkuin konfessori ja veljet suostuivat luovuttamaan puolikuoliaan.

Herra Juhana Maununpojan palvelijat olivat jo ehtineet kantaa nuoren herran ulos, ennenkuin luostariväki joutui paikalle; kinastelua jatkui vielä ulkona pihallakin, ja Kaarina sai siten aikaa poistaakseen kaikki todistukset heidän osallisuudestaan ilkityöhön. Kaikki sellaiset kätkettiin pieneen koriin ja kantaen sitä kädessään hiipi hän nopeasti ja huomaamatta pois luostarista.

Lyhyin päivämatkoin vei Juhana herra poikansa Kalmariin. Usein oli tämä houraillut, usein ollut aivan tiedotonna.

Ritarin hartaasta pyynnöstä lähti Kaarina samaan aikaan matkalle Tukholmaan viemään Anna Bjelkelle tietoa siitä mitä oli tapahtunut. Hänelle saattoikin käydä vaaralliseksi oleskelu luostarin läheisyydessä, kun oli ehditty päästä selville, mitä kaikkea oli tapahtunut, ja mahdollisesti paljastettu Kaarinan osallisuus siihen.

Mutta muutamia kuukausia myöhemmin kirjoitti Anna Juhana herralle:

"Rakkahin herra!