"Oh, ei juuri mitään!"
"Kyllä, jotakin se on!"
"Täytyy lukita kieli hampaiden taa."
"Odotahan hieman; minä heitän vain korin ovesta sisään, sitten tulen mukaan torille; olen unhottanut jauhot…" Ja raatimiehen emäntä riensi tiehensä.
Seppämestari Eliaanpoikaa pidettiin kaupungissa suuressa arvossa, ja hänen muijansa, Elsa Olavintytär, sai sentähden osakseen suurta kunnioitusta ja luottamusta; tiedettiin hyvin, että hänellä oli paljon tiedossaan.
Hän jatkoi verkkaan taivallustaan; hän näytti olevan yhtä kärkäs puhumaan kuin toinen kuulemaan, eikä kestänyt monta minuuttia, ennenkuin hänen ja raatimiehen emännän nähtiin, kummallakin kori kainalossaan, käsikynkässä ja innokkaasti puhellen palaavan torille.
"Noo?" kysyi raatimiehen emäntä innokkaasti.
"En tiedä, onko minulla lupa…"
"Kenen tähden?"
"Se voi olla samantekevää!" Elsa tahtoi vapauttaa käsivartensa, mutta raatimiehen emäntä piti sen kiinni.