"Se on varmin ja tyynin satama syntisen maailman rajusäitä vastaan! Kirkossa saat aina kohdata hänet ja sieltä on teidän yhteinen ylistyslaulunne kohoava pyhälle neitsyelle… saatte kuulla toistenne askeleet, toistenne hiljaiset huokaukset ja, sinä alttariaitiosta, hän lehteriltä, toivottaa toisillenne pyhän neitsyen siunausta ja autuasta rauhaa, jota hän yksin antaa."
Pentti tunsi aivan kuin huumausta, hän imi sieluunsa tätä suloista myrkkyä… Voisiko hän ajatellakaan luostarin jättämistä niin kauan kuin Kaarina oli täällä… Mahdotonta, mahdotonta!… Jos Kaarina päätti jäädä tänne, silloin tahtoi hänkin tehdä niin, sillä ainoastaan hänen läheisyydessään tahtoi hän elää ja — kuolla!
Isä Laurentius saattoi nyt huoletta jättää hänet; siinä haltioitumistilassa, jossa nuorukainen oli, ei ollut mitään pelättävää; ja hänen täytyi ajatella Kaarinan saattamista turvaan.
Laurentiuksen tehtävänä oli ilmoittaa konfessorille ne asiat, jotka olivat alistettavat abbedissalle; tämä saattoi sitten, joko itse tai yhdessä anojan kanssa, esittää asian. Mutta milloin konfessori ei ollut saapuvilla, oli Laurentiuksen, hänen lähimpänä miehenään, mieskohtaisesti pyrittävä abbedissan puheille. Jo edellisenä päivänä oli hän aikonut tehdä sen, mutta konfessori oli aina saapuvilla.
Nyt lähetti hän erään veljistä ilmoittamaan konfessorille, että jalo ritari herra Erik Abrahaminpoika oli saapunut kaupunkiin ja asettunut asumaan seppä Eliaanpojan luo; aivan liian vaatimaton asunto niin ylhäiselle herralle.
Konfessori oli aivan samaa mieltä ja lähti heti tarjoamaan ritarille arvokkaampaa asuntoa luostarista. Nyt oli tie Laurentiukselle avoinna ja hän lähti sisarluostariin.
Abbedissa näytti hänestä melkein heikommalta kuin edellisenä päivänä. Kuinka monet kerrat olikaan hän mietiskellyt tämän naisen elämän salaisuutta; kukapa ei nähnyt, että sellainen oli olemassa, mutta mikä?… Hän ei ollut ilmaissut sitä edes ripissäkään, minkä isä Laurentius tiesi konfessorin kautta; mutta hän toivoi voivansa päästä sen perille tavalla tai toisella… Ne kokeet, joita hän oli tähän asti tehnyt, olivat kaikki epäonnistuneet; nyt oli hänen koetettava uutta keinoa.
"Kunnianarvoisa äiti", sanoi hän, "minä tulen pyytämään suurta suosiota."
"Kenelle?"
"Lapselle, nuorelle tytölle, jota uhkaa suuri vaara."