"Hän ei usko sitä."
"Huomisiltana ajetaan umpinaiset vaunut linnanpihaan. Niitä vartioimassa on muutamia miehiä. Niihin astuu hunnutettu naishenkilö, ja sen jälkeen kiitävät ne Eteläporttia kohden."
"Kuka on nainen?"
"Minä, jalo rouva!"
"Sinä, Esbjörn!" huudahti Kaarina.
"Niin, siinä on pelastus!" lisäsi Kristina. "Olen varma, että lähettiläs sen jälkeen heti lähtee tiehensä."
"Siihen juuri luotankin."
"Saat puvun, jota tavallisesti käytän", sanoi Kaarina. "Annan sinulle mustan hameen riippumaan sen alta, niin et näytä niin pitkältä. Odota silmänräpäys, niin saat kaikki!" Ja hän riensi pois liitelevin askelin.
"Eikö tästä koidu vaaraa sinulle?" kysyi Kristina rouva levottomasti.
"Jumala on auttanut minut monista vaaroista, ja jos hän tahtoo käyttää minua vitsana kädessään, niin kyllä minua tällä kertaa lyöminen miellyttää."