"Emme, emme!"
Mutta nyt kuohahti Sten herran mieli. "Onhan minulla toki vapaa tahtoni!" sanoi hän harmissaan.
"Ei Ruotsin valtionhoitajana!"
"Ette saa päästää häntä!" huusi Hemming Gadd. "En suostu koskaan siihen."
Näin sanoen Hemming tohtori poistui salista, ja Sten Sture uteli tahtomattaankin, mihin hän oli mennyt. "Oli paha, että hän meni, hänen tähtensä yksin olisin voinut antaa myöten." Hän alkoi käsittää olevansa liian itsepäinen, mutta ylpeys käski häntä pysymään aikeessaan.
Silloin tunsi hän pehmeän käsivarren pistäytyvän kainaloonsa, ja tuttu rakas ääni kuiskasi hänen korvaansa: "Rakas Sten, minun tähteni!"
"Isä!" säesti lapsenääni, ja lämpimät lapsenhuulet painuivat vasten hänen kättänsä.
Nyt oli vastakynsi taipunut. Luoden lemmekkään katseen Kristinaan irroittautui hän hänestä ja meni kokoontuneita lähemmäksi, virkkaen vilkkaasti:
"Ettekö tahdo, että suostun kuninkaan kutsuun?"
"Emme!" kajahti kautta salin.