Tosin tiesi hän, että Juhana Maununpoika oli jälleen sairastunut, mutta Anna Bjelke eli, ja näinä hajaannuksen päivinä oli kylläkin merkillistä, että kaksi naista oli isänmaallisen puolueen etunenässä ja yksinään pitämässä sitä yllä.
Kristina rouva lähetti poikansa jo maaliskuun ensi päivinä Lyypekkiin ja kirjoitti sinne liikuttavan kirjeen, puhuen siitä suopeudesta ja osanotosta, jota hänen herransa oli kokenut siellä oleskellessaan, ja pyysi, että he hänen muistoaan kunnioittaen tahtoisivat tulla hänen leskensä avuksi taisteluun sen isänmaan puolesta, jota pelastaessaan Sten Sture oli uhrannut henkensä.
Ja niin syvästi vaikutti kirje, niin yleinen oli osanotto Kristina rouvaa kohtaan, että varustettiin laiva viemään sotaväkeä ja elintarpeita Tukholmaan jalon naispäällikön avuksi.
Hän unhotti itsensä kokonaan, naisellinen heikkous oli kadonnut.
Esbjörn oli väsymätön. Hän hankki aina parhaat ja luotettavimmat uutiset, häneltä saatiin ensiksi tietää, että kaikista maanääristä kutsuttiin herroja kokoukseen Upsalaan.
Sitten saapui lähettiläs kutsuen kokoukseen myös Kristinaa ja niitä aatelismiehiä, jotka olivat linnassa.
Neuvottelu, joka tämän johdosta pidettiin, ei ollut pitkä.
"Minä en mene sinne!" sanoi Kristina.
"Me olemme liian harvalukuisia voidaksemme kumota heidän päätöksensä", tuumi Maunu Gren. "Meidän on osoitettava mielipiteemme toiminnassa."
"Toiminnassa, joka pystyy kumoamaan heidän päätöksensä!" lisäsi
Pentti Arendinpoika.