Mutta sitäkään ennen, vaikka näytti mitä synkimmältä, ei Kristina koskaan kadottanut rohkeuttaan. Hän neuvotteli usein päällikköjensä kanssa, mutta linnan ja kaupungin luovuttamisesta ei koskaan puhuttu sanaakaan. Kaikki rouvansa ja neitsyensä oli hän lähettänyt koteihinsa, ainoastaan Kaarina oli jälellä, sillä rohkea tyttö oli itse pyytänyt jakaa vaarat hänen kanssansa. Heitä molempia valvoi alituiseen Esbjörn; häntä oli mahdoton saada enää lähtemään kaupungista, hän tahtoi aina olla saapusalla ikäänkuin olisi varustautunut uhraamaan henkensä, jos jompaakumpaa heistä uhattaisiin.
Upsalan tienoilta saapui tieto, että talonpojat olivat siellä kärsineet katkeran tappion. Urheasti olivat he ensin ajaneet tanskalaiset peräytymään. Mutta kun talonpojilla ei ollut tarpeellista johtoa, joka olisi heidät pitänyt koossa, hajaantuivat ne. Silloin tanskalaiset kävivät kiivaasti kimppuun; osa talonpojista hakattiin maahan, muuan joukko, joka oli turvautunut erääseen tiilivajaan, poltettiin, osa hukkui Fyrisjokeen.
Niin päättyi tappelu Upsalan luona. Mutta menetetty tappelu ei saanut ruotsalaisia toivottomiksi. Talonpojat joutuivat aivan raivoihinsa, he liittyivät pieniin joukkoihin, muutamia satoja kuhunkin.
Väestössä oli herännyt epäluulo ja viha pappeja kohtaan, joka purkautui ilmoille. Toisena pääsiäispäivänä tunkeutui muuan parvi Vesteråsin tuomiokirkkoon, ja siellä ottivat he Otto piispan alttarilta ja veivät linnaan säilöön. Jos he olisivat saaneet herra Kustaa Trollen käsiinsä, olisivat hänen päivänsä olleet luetut. Mutta varovainen herra aavisti, kuinka vähän häntä suosittiin, ja sentähden piti hän suuren aseellisen vartioston ympärillään.
Mutta Jaakko Ulfinpoika, vanha piispa Arnon kartanossa, eikö hänkin ollut osoittautunut Sten herran vihamieheksi; eikö hän ollut toiminut häntä vastaan valtionhoitajan vaalissa ja eikö juuri hän toimittanut Kustaa herraa virkaan?
Ja joukko lähti Arnöhön aikoen viedä Jaakko herran Tukholmaan Kristinan tuomittavaksi. Vanha pääpappi oli juuri laatimassa kirjettä Kristian kuninkaalle, kun talonpoikaisjoukko lappautui pihaan. Pergamentti sujahti nopeasti näkyvistä, ja kun hänen pelästyneet palvelijansa tulivat ilmoittamaan hänelle, että johtajat pyysivät puhutella hänen armoaan, meni hän heti ystävällisesti heitä vastaan.
Mutta talonpojat olivat siksi kiihtyneessä mielentilassa, ettei tämä vaikuttanut heihin mitään, ja he sanoivat hänelle muitta mutkitta, että aikoivat ottaa hänet vangikseen ja kysyivät, tahtoiko hän seurata hyvällä, muuten vietäisiin hänet väkisin.
"Mihin?" kysyi hänen armonsa.
"Tukholmaan!"
"Kristina rouva saa sitten määrätä."