Kokonaisen viikon olivat he olleet linnassa, eikä lähdöstä puhuttu mitään.
Annan ystävälliset sanat sattuivat kuin kallioon. Maunu herra tiesi kyllä hänen toivomuksensa, mutta oli lujasti päättänyt viedä tahtonsa läpi.
Mutta niin ei saanut käydä; urhoollinen nainen päätti viedä asiansa perille.
Eräänä päivänä sanoi hän heille molemmille, että hän halusi keskustella heidän molempain kanssa.
"Minä en jouda", vastasi Maunu.
"Ja te, Åke herra?"
Tämä punastui. "Minulla on muutamia tärkeitä papereita tarkastettavana läpi", sanoi hän.
"Teillä ei siis ole hetkistäkään uhrata minulle?"
"Ei nyt, kenties toiste."
"Sitten tahdon heti sanoa teille jäähyväiset", sanoi kiihottunut Anna ja nousi ylpeästi.