"Ei, sitä en tiedä."
"Hän näkee, että me molemmat rakastamme häntä."
"Ja hän vihaa meitä!"
"Teet taasen hänelle väärin."
"Totisesti et näytä tuntevan Anna rouvan ajatuksia paremmin kuin minäkään!" vastasi Maunu, ja mustasukkaisuus tuikki hänen silmistään.
"Nyt tiedän, mitä merkitsee seista turvatonna", sanoi Anna rouva. "Mutta tunnette minua vähän, jos luulette, että voitte pelottelemalla muuttaa mieleni. Valitkaa, joko lähdette täältä viivyttelemättä, muuten lähden minä."
"Minä en lähde!" huusi Maunu ja polkaisi vimmastuneena lattiaa. "Isäni kuoltua olen hänen lähin seuraajansa ottamaan linnoituksen päällikkyyden haltuuni, kunnes valtaneuvosto on ehtinyt asiasta päättää."
Anna seisoi tyynenä kohottamatta päätään, muutamat kyynelet vierivät hitaasti pitkin hänen kalpeita poskiaan, mutta ikäänkuin niitä häveten kääntyi hän nopeasti lähteäkseen huoneesta.
"Minä tottelen teitä, Anna", sanoi Åke ja riensi hänen jälkeensä. "Tämä käytöstapa on arvoton, ja minä vannon, etten palaa ennenkuin te sen sallitte."
"Saatte menetellä siinä kuten haluatte", vastasi Anna. "Minä en väisty siitä, mitä olen sanonut."