"Pyhä neitsyt siunatkoon teitä!" Ja hän riensi nopeasti huoneesta, mutta palasi hetkisen kuluttua Turon kanssa.
Turosta oli paisunut suuri ja väkevä merimies, joka uhkui elämää ja terveyttä.
"Totisesti, Turo, tuskin tunnen sinua", huudahti kummastunut Anna hänet nähdessään.
"Te, jalo rouva, minut veditte ylös unteloisuudestani", sanoi hän. "Ja jos minusta on tullut jotakin, on se tapahtunut teidän avullanne, enkä koskaan lakkaa teitä siunaamasta."
Sanoissa oli niin paljon sydämellisyyttä, että Anna oli vakuutettu, etteivät ne olleet opetettuja, ja kuitenkin ihmetytti häntä suuresti, missä Turo oli niin sievistynyt sanoiltaan ja käytökseltään.
Hänen kysymykseensä vastasi mies olleensa kolme viikkoa kotonaan ennenkuin äskettäin oli erään laivurin mukana tullut Ruotsiin.
"Mitä sinulla oli niin kauan kotipuolellasi tehtävää?" kysyi Anna.
"Hautasin Outin kunniallisen isäukon ja laitoin kaiken kuntoon hänen tuloaan varten."
"Luuletko itse tulevasi siellä maanäärillä viihtymään?"
"Tuskinpa kauan, mutta silloin lähden jälleen merille."