"Kuinkas hän silloin?"
"Jää tietysti mökille! Mummo ikävystyy yksin."
Sanat kuulostivat kovilta ja ankarilta, ja katse, jolla hän katseli
Outia, muistutti haukkaa, joka pitelee varpusta kynsissään.
Outi kääntyi pois ja itki.
"Oletteko jo riidelleet?"
"Hän on kuin pursi ilman peräsintä, nyt saa hän tutustua kompassiin."
Anna rouva antoi Outille muutamia tehtäviä suoritettavaksi, ja vasta tämän mentyä käski hän nuoren merimiehen kertoa mitä tiesi hänen äitinsä ja sisarensa kodista; kaikki mikä oli yhteydessä Viipurin kanssa, oli hänelle rakasta.
Sitten kysyi hän, tiesikö Turo mitään mielialasta Suomessa, ja Turo kertoi elävyydellä, ja lämmöllä, että suomalaisiin kansanmiehiin sai huoletta luottaa; mutta oli siellä herrojakin, jotka olivat kunnon miehiä. "Teidän oma lankonne, jalo herra Tönne Erikinpoika, on ruotsalainen sielultaan ja mieleltään", sanoi hän.
"Oletko kuullut mitään herra vainajani vävystä, jalosta Åke
Yrjänänpojasta?"
"Kuulin hänen sanovan talonpojille, että niin totta kuin herra Sten Sture oli jalo ja ylevämielinen herra, suuri toimissaan, niin varmasti tahtoi hänkin taistella henkeen ja vereen hänen oikean asiansa puolesta."