"Minäkö? Minuahan on pidetty niin kovilla." Ja he nauroivat molemmat ja hiipivät hiljaisin askelin ulos huoneesta.
Mutta Turo seisoi kauan, kauan paikoillaan. Hän kuunteli ikäänkuin voisi vielä kuulla heidän puheensa, ja väliin värisi hän aivan kuin kovassa horkassa.
Vihdoin palattuaan tajuunsa meni hän huoneeseen, jossa he olivat olleet. Hän istuutui samalle paikalle, missä he olivat istuneet, ja pysyi siellä liikkumatonna useita tunteja. Ne tuskat, joita hän oli kärsinyt, tahtoi hän valmistaa Outille ja hänen rakastajalleen, ja hän mietti miettimistään, kuinka hän voisi tehdä ne niin katkeriksi kuin mahdollista.
Äkkiä muisti hän, että luvattu työ ei ollut vielä valmis, ja palasi takaisin huoneeseen. Tähän asti oli hän työskennellyt niin hiljaa kuin mahdollista, nyt unhotti hän kaiken varovaisuuden, hänen ainoa ajatuksensa oli, että se tulisi valmiiksi. Onneksi ei kukaan pannut huomiota hänen synnyttämäänsä lautojen ryskeeseen, ja muutamain tuntien levottoman työn jälkeen oli kaikki valmiina. Lattia oli auki enemmän kuin puoleksi ja alhaalla syvyydessä olivat täydet ruutitynnyrit.
Turo hymyili mieliteoissaan niitä kohden. Hän tuumi tuokion ja hyppäsi sitten nopeasti sinne alas. Hän oli huomannut siellä pienen nassakan, ja sen tahtoi hän saada.
Kun hän avasi sen, ei siinä näkynyt olevan paljon ruutia, mutta sentään aivan kylliksi tarkoitukseen, mihin hän sitä tarvitsi. Hän sitoi nassakan lujasti selkäänsä, tarttui molemmin käsin köyteen, jonka toisen pään oli sitonut ylhäällä kiinni pilariin, ja kiipesi sitä myöten ylös. Oli jo aivan valoisaa, aamu käsissä. Hän sulki työhuoneensa, ottipa avaimen juhlasalistakin, etteivät rikolliset sinne enää pääsisi.
Joutuin riensi hän omaan huoneeseensa piilottaakseen tuomansa aarteen.
Oli vielä liian aikaista lähteä Anna rouvan luo, täytyi odottaa.
Nukkua ei hän voinut, itkeä ja valittaa naisten tapaan ei hän tahtonut, vaikka olisi ollut siihen haluakin, ja niin vaipui hän vielä kerran sellaiseen horrosmaiseen tilaan, jossa ei luule mitään ajattelevansa ja sieluntoiminta kuitenkin jatkuu lakkaamatta.
Äkkiä hypähti hän pystyyn; nyt täytyi olla aika mennä Anna rouvan luo.