"Olen kaivannutkin sinua", sanoi Outi mielistellen ja ojensi suunsa hänelle.
Tyttö oli säteilevän kaunis. Pienet, valkoiset hampaat loistivat puoleksi suljettujen, uhkeain punahuulien välitse, ja silmissä oli kostea loiste.
Kiusaus oli kova. Hän olisi tahtonut puristaa hänet syliinsä, nauttia kyllikseen hänen petollisista suudelmistaan ja hyväilyistään ja sitten syöksyä hänen kanssaan mereen. Mutta se olisi ollut liian pieni kosto, ja kuinka olisi hän silloin täyttänyt lupauksensa Annalle.
"No?" sanoi Outi hieman kärsimättömästi.
"Sinä olet likainen, pese itsesi ensin, jos voit", kuului ankara vastaus, ja niin tyrkkäsi Turo hänet jokseenkin tylysti luotaan.
"Likainen! Minä? Se ei ole totta." Ja hän juoksi kuin pyrytuuli portaita ylöspäin.
Turo seisoi odottaen alhaalla.
"Avain!" huusi Outi. "Turo, oletko ottanut avaimen?"
"Kyllä se on itselläsi!"
"Ei, muistan hyvin…"