"Kun tunnustin tietäväni, missä linnoituksen avaimia säilytettiin, kerjäsi ja rukoili hän minua, että antaisin ne hänelle."
"Mitä varten?"
"Yleisen hälinän vallitessa oli portit avattava Tanskan kuninkaalle."
"Hyvin keksitty!" nauroi junkeri von Stein. "Oliko kuninkaallekin ilmoitettu etukäteen?"
"Kyllä, herra, juuri te olitte ilmoittanut. Sen näkee kyllä vääristyneistä kasvoistannekin!"
"Kaikki on keksittyä valhetta!" huusi Evens. "Onko teillä mitä todistuksia?"
"Sinä unhotat syntirahat!" huusi Outi ja heitti koristeen niin varmalla kädellä, että se lensi hänelle vasten kasvoja. Kun ne vääristyivät tuskasta, tervehdittiin raakaa tekoa riemuhuudolla.
Syntyi taistelu siitä, kuka sen sieppaisi, junkeri sen vihdoin sai.
Hänen käskettiin antamaan se pois, mutta hän vastasi, että sodassa pitää kukin saaliinsa, eikä hän aikonut antaa pois omaansa.
Hänen sotamiehensä jupisivat hyväksyen, mutta ruotsalaisten joukosta kuului paheksumisen murinaa.