Outi nousi hiljaa kuin kissanpoikanen. Ensin painoi hän huulensa Turon käteen eikä tämä vetänyt sitä pois, mutta ei kuitenkaan ollut niinä miehinäänkään, tuijotti vain kattoon.
Kaikki pyhimykset, kuinka Outia pelotti, mutta täytyi uskaltaa. Ja niin likistäytyi hän pojan turrikkaa vasten ja sanoi rukoillen: "Turo!"
"Mitä niin?"
"Tiedäthän, että voin hoitaa mökkiä."
"Mutta et tahdo!"
"Nyt tahdon. Ja ymmärränkin nyt paremmin kuin ennen, kuinka kaikki on laitettava."
"Nurinkurin!"
"Ennen paloi mieleni pahaan, nyt olen parantunut tykkönään."
"Kunpa siihen olisi uskomista!"
"Pane minut koetteelle, Turo, jätä minut äitisi luo koko talveksi, ypö yksin. Jollei hänellä ole mitään valittamista, silloin kai synti on ajettu pois."