Päällikkö meni pöydän ääreen. "Armo käyköön täällä oikeuden edellä",
sanoi hän. "Harhaanjohdettuja säälitään, rikolliset rangaistaan.
Saksalainen miehistö menköön vapaana, junkeri von Stein ja luutnantti
Evens käykööt kuolemaan!"
Nyt nousi hirveä metakka; molemmat tuomitut syöksyivät sotamiesten luo ja vaativat, että näiden oli suojeltava heitä. Mutta nämä näkivät ainoastaan uhkaavan soihdun, ja kun se nousi liehuen, päättivät soturit itse käydä käsiksi molempiin onnettomiin upseereihin.
Kaksitoista saksalaista upseeria ja kaksi korpraalia marssi muodostamaan vartijapiiriä.
Lähetettiin noutamaan sotapappeja, ja kaikkien ollessa läsnä saivat kuolemaantuomitut ripittäytyä ja ottaa vastaan synninpäästön ja ehtoollisen.
Se oli valtaava hetki, jota ei kukaan läsnäolijoista voinut ikinä unhottaa, ja yhä seisoi Anna soihtu kädessään; kipinä siitä olisi riittänyt tuottamaan heille kaikille kuoleman.
Kaksi ruotsalaista upseeria otti vangit huostaansa, pappi seurasi edeltä ristiinnaulitun kuva kädessään; he seurasivat hänen jälestään.
Huoneessa vallitsi haudanhiljaisuus, jokainen kuunteli poistuvain askelia. Kaikkien kasvot olivat aivan kuin kivettyneet.
Silloin pamahti ensimäinen laukaus. Oli kuin salama olisi iskenyt kaikkiin läsnäolijoihin. Sitten tuli toinen.
Silloin ojensi Anna soihdun Turolle sammutettavaksi ja pani kätensä ristiin sanoen syvällä liikutuksella: "Nyt ovat he sovittaneet rikoksensa. Jumala antakoon heille anteeksi niinkuin minäkin annan kaikesta sydämestäni!" Sen jälkeen meni hän hitaasti pöydän luo.
Mutta koko miehistö oli langennut polvilleen; useat heistä kuuluivat itkevän ja nyyhkyttävän.