"Mutta jos linnanrouva kieltäytyy?"
"Valitsisitte joukostanne muutamia, jotka esittäisivät hänelle välttämättömyyden antaa myöten…"
Herrat neuvottelivat keskenään, mutta kukaan ei ollut oikein halukas ottamaan tehtävää suorittaakseen. Läsnäoleva herra Erik Juhananpoika (Vaasa), panttivankina Tanskaan viedyn Kustaa Erikinpojan isä, sai vihdoin sanoiksi:
"Kristina rouvan lähimpänä sukulaisena kuuluu minulle puhuminen tästä asiasta; teen sen ja toivon voivani tuoda teille onnellisen vastauksen."
Kaikki kiittivät Erik herraa; oli kuin hän olisi nostanut raskaan kuorman heidän hartioiltaan.
Mutta Mathias piispa tuumi mielessään päässeensä arkkipiispanvirkaa melkoista lähemmäksi; kuningas tuskin voi olla antamatta sitä hänelle sen loistavan menestyksen jälkeen, mikä kaikesta päättäen lähetystöllä tulisi olemaan.
* * * * *
Kristina parka; kuinka hän oli kärsinyt ja taistellut! Hän näki, mihin jouduttaisiin, mutta kuitenkin hylkäsi hän inholla antautumisajatuksen. Oliko hänen, kaikkien niiden lupausten jälkeen, joita oli antanut rakastetulle herralleen, annettava myöten, ojennettava kätensä valtakunnan viholliselle? Ja oliko hänen petettävä kansa, joka taisteli ja kesti kaiken? Ah, kuinka hän ajatteli huolissaan, mutta mitään enkeliä ei tullut taivaasta häntä pelastamaan, hän ei löytänyt mitään keinoa. Hänen sydämessään oli yö, yö hänen ympärillään, mistä oli ensi valon säde tuleva?
Silloin sanottiin hänelle, että Cecilia rouva, hänen rakas sisarensa, ja tämän herra, Erik Juhananpoika, olivat tulleet häntä tapaamaan.
Nämä molemmat olivat Kristinan parhaita ystäviä, ja hän riensi heitä vastaan toivoen saavansa lohdutusta ja apua.