Mutta korkeat herrat arvelivat, että pitkällinen vastarinta oli syynä kuninkaan ärtyneeseen mielentilaan, ja he sopivat, että oli kaikin noudatettava hänen toivomuksiaan.
"He aikovat pitää minua narrinaan", ärisi kuningas, "mutta ennen pitkää opetan heille muuta."
Herra Kustaa Trolle ja Didrik maisteri olivat hänen ainoat uskottunsa; heidän kanssaan oli hänellä pitkiä salaisia neuvotteluja. Mielellään kuuli hän heidän ehdotuksiaan, mutta mihinkään päätökseen ei hän päässyt. "Siihen on kyllä aikaa, kunhan palaan Tanskasta", sanoi hän. "Hän neuvottelee Sigbrit rouvan kanssa", kuiskasi maisteri Kustaa herralle.
"Ymmärtääkö naisväki moista?"
"Hän ymmärtää mitä vaan!"
Arkkipiispan toivomuksesta täytettiin muutamia avoimia virkoja, ja Mathias piispa sai tehtäväkseen mennä sisämaahan toimittamaan rahvasta saapuville siksi kuin kuningas tuli takaisin.
Tämä lupasi tehdä kaiken voitavansa; mutta ne tärkeät palvelukset, jotka hän arveli jo tehneensä, oikeuttivat hänet vastaavaan palkintoon, ja tätä ei hän voinut olla ennen lähtöään sanomatta kuninkaalle.
"Ettekö luule minun sitä ajatelleen", vastasi kuningas nauraen. "Katsokaa vain, että olette täällä Tukholmassa, kun tulen takaisin, ja minä lupaan, että palkka nousee yli rohkeimpainkin toiveidenne, niin suuret kuin ansionne ovatkin!"
"Uskallanko kysyä…"
"Ei, piispa, salaisuuttani ette saa tietää ennen aikojaan!"