Ja kuuliainen isä lähti vehkeilemään poikansa puolesta; hän tunsi salaista toivoa, että kotiin palatessaan saisi kirjeen rakkaalta puolisoltaan. Ja hän rakasti tätä suuresti; tämä ei pojan tavoin halveksinut häntä vierasten ollessa läsnä, vaan ylisti hänen oppiaan ja hänen jaloa ritarillista mieltään. Sitä pahaa, mitä hänen emännästään puhuttiin, ei hän tahtonut uskoa; häntä loukkasi ja suretti, että tämä oli lähtenyt matkalle halpana katumuksentekijänä, mutta monet jalot rouvat olivat sen tehneet ennenkin, ja se antoi hänelle pyhyyden maineen, jota ei ollut halveksuttava, ja kylläpähän sieltä palaisi; erohetkenä oli hän sen luvannut.
Rakasta poikaansa, pelättyä Kustaa herraanhan aikoi palvella miten parhaiten voi, mutta Kirsti rouvan palattua tahtoi hän jättää politiikan sikseen. Kirsti rouva oli monta kertaa varoittaen sanonut, että se vie hänet onnettomuuteen, ja nyt tunsi hän ikäänkuin aavistusta, että ennustus toteutuu. Kuitenkaan ei hän uskaltanut olla lähettämättä kirjeitä kaikille puoluelaisilleen ja kutsumatta heitä Ekholmaan; kavallussuunnitelman, että valmistettaisiin tilaisuus salakähmäisesti tunkeutua valtakuntaan, olivat Abraham Lejonhufvud ja Didrik Slagheck ilmoittaneet Kristian kuninkaalle, molemmat Alfinpojat paloivat kostonhimosta, ja tanskalaiselta taholta kuului ainoastaan kehotuksia joutuisuuteen; nyt oli saatava selville, olivatko ruotsalaiset valmiit avaamaan viholliselle tien ja itse rupeamaan isänmaansa kavaltajiksi.
2.
KAVALTAJA.
Tukholman linnassa oli marraskuun alussa vietetty Kalmarin linnanpäällikön, herra Juhana Maununpojan ja jalon neitsyen Anna Bjelken häitä. Valtionhoitaja herra Sten Sture ja hänen emäntänsä Kristina Gyllenstjerna olivat tällöin edustaneet morsiamen vanhempia, kun ei ketään hänen omista lähimmistä sukulaisistaan ollut saapuvilla. Muiden huomattavain henkilöjen joukossa kohdistui mielenkiinto erittäinkin sulhasen molempiin poikiin, jotka nyt olivat sulhaspoikina.
Kuiskailtiin, että molemmat olivat olleet rakastuneita nuoreen äitipuoleensa, mutta että tämä oli antanut etusijan heidän isälleen. Heidän olennossaan havaittiin jotakin, joka antoi tukea tälle arvailulle: vanhemman silmien hehku hänen kiinnittäessään katseensa Annaan ja nuoremman kalpeat posket ja alasluodut silmät.
Mutta nuorta morsianta näytti elähyttävän toinen rakkaus kuin mitä maa saattoi tarjota; avoimesti ja epäröimättä katsoi hän puolisoaan ja poikapuoliaan silmiin; ensiksimainittu näki taivaan autuuden hänen suloisesta katseestaan, hehkuvat silmät muuttuivat nöyriksi ja alistuvaisiksi, kun ne kohtasivat hänen katseensa, ja kalpeille poskille lehahti hento puna, ja alasluotu katse kohosi, kun hänen suloinen äänensä virkkoi Åkelle: "Tule veljekseni!"
Åke vei kunnioittavasti hänen kätensä huulilleen. Tosin poltti kyynel, joka sille putosi, mutta hän tiesi antaneensa nuorelle ritarille lohdutusta, osoittaneensa tälle paikkansa, ja sitä hän yksin tahtoi.
Ainoastaan muutamia päiviä häiden jälkeen matkustivat äskennaineet
Kalmariin.
"Etkö kadu?" kysyi Kristina erotessa.