"Samapa se minusta."
Tönne Erikinpojalle ei vielä ollut sanottu sanaakaan. Oliko hän saava armoa?
Nyt kääntyi von Mehlen häneen ja sanoi kunnioittavasti, luoden sääliväisen katseen hänen rinnallaan olevaan naiseen: "Teillä sitä vastoin on vapautenne viime hetkeen saakka."
"Viime?"
"Hänet on siis tuomittu…?"
"Kuolemaan!"
* * * * *
Viipyi tuntikausia ennenkuin Tönne Erikinpoika onnistui herättämään puolisonsa eleille; näytti melkein siltä kuin hän olisi mennyt edeltä valmistamaan herralleen sijaa, mutta niin ei ollut laita.
Tönne oli melkein toivonut sitä; silloin olisivat he säästyneet nuoren vaimon epätoivolta ja surulta.
Vihdoin Hemming Gadd sai hänetkin tyyntymään. Gunillan huulilta ei tullut mitään valitusta, ei mitään vaikeroimista.