Edelleen seurasi kaupungin kolme pormestaria ja yksitoista raatimiestä, sitten erinäisiä porvareita, joiden tunnettiin liikkuneen ruotsalaisen puolueen asioilla. "Rouva Kristina Gyllenstjerna." Kaikki vaikenivat hämillään. "Häntä täytyy rangaista!" puuskahti maisteri. "Hän on Sten Sturen emäntä!" lisäsi Kustaa herra. "Mutta vain nainen!"
"Sangen vaikutusvaltainen."
"Ja sitkeä."
"Jättäkäämme se asia kuninkaan omaan ratkaisuun."
Odensen piispan ehdotus tunnustettiin oikeaksi, ja siihen päättyi neuvottelukin.
Kustaa Trolle antoi vierastensa matkustaa edeltäpäin, hän tarvitsi muutamia päiviä miettiäkseen mitä oli tehtävä. Hän oli neuvottelusta havainnut, että aiottiin mennä pitemmälle kuin hän oli tarkoittanut. Kostaminen vihamiehilleen oli hänen ainoa toivomuksensa, ja nythän aiottiin melkein pyyhkäistä pois koko Ruotsin aatelisto! Oliko hänen autettava siinä? Sehän oli samaa kuin leikata omaa lihaansa, tuhota sääty, johon itse kuului — maan syntyperäiset herrat ja ruhtinaat. Ensi kertaa tunsi hän pelkoa, epäilystä ja horjumista. Mitä oli hänen tehtävä?
Epäröiden matkusti hän Tukholmaan.
Kuningas saapui muutamia päiviä myöhemmin. Suurella loistolla otettiin hänet vastaan, ja nyt oli linna hänen kuninkaallisena asuntonaan.
Valtiokokous oli kutsuttu marraskuun 1 päiväksi. Tähän kokoukseen oli kutsuttu alempiakin pappeja hiippakunnista, samoin kauppakaupunkien miehiä, vuorimiehiä ja talonpoikia jokaisesta kihlakunnasta, ja he saapuivat melkein samaan aikaan kuin kuningaskin.
Valtaneuvosto kokoontui lokakuun 30 päivänä valmistelemaan asiaa, ja seuraavana päivänä avattiin valtiopäivät paljaan taivaan alla Brunkevuorella. Kuninkaalle oli pystytetty suojakatos rinteelle, ja sen edustalle kokoontuivat kokouksen jäsenet. Kuninkaan sotaväki kiertyi piiriin kokouksen ympärille.