Odensen piispa piti puheen, jossa todisteli Kristian kuninkaan laillista oikeutta Ruotsin kruunuun, koska hänet oli valittu jo isänsä aikaan ja niin edespäin. Piispa päätti puheensa kysymykseen: "Tahdotteko tunnustaa hänet herraksenne ja kuninkaaksenne, koska hänellä on sellainen oikeus valtakuntaan?"
Kohteliaaseen kysymykseen vastasi kokous kohteliaasti: "jaa". Ja siten oli asia ratkaistu.
Kokous teki kuninkaalle valansa ja otti vastaan kuninkaan valan. Sen jälkeen luvattiin ja julistettiin kaikki, mitä ennen oli kirjein ja sinetein vahvistettu.
Sunnuntaina marraskuun 4 päivänä olivat juhlalliset kruunajaiset pyhälle Nikolaille pyhitetyssä kirkossa. Mutta kun kirkossa oli kaikki juhlamenot suoritettu, palasi kuningas koko seurueensa kera linnaan. Sinne oli kutsuttu ja saapunut suuri joukko ruotsalaisiakin, pitoja oli vietettävä kolme päivää, ja naisia ja lapsia oli mukana. Kuningas oli tällöin pelkkää iloa ja ystävyyttä, hän keskusteli milloin yhden, milloin toisen kanssa, syleili toisia ruotsalaisista herroista, suuteli toisia, hyväili heidän käsiään ja vakuutti heille suurta suosiollisuuttaan ja nauroi sitten sydämensä pohjasta, aivan kuin kaikki olisi häntä suurimmassa määrin ilahuttanut. Ja ruotsalaiset herrat ja heidän rouvansa pitivät häntä rakastettavana ja kohteliaana herrana ja hymyilivät hänelle yhtä kauniisti kuin hänkin heille.
Kristina rouva oli hänkin kutsuttu noihin juhliin, mutta hän kieltäytyi leskensurunsa nojalla. Kohta kaupungin luovuttamisen jälkeen oli hän muuttanut pois linnasta. Sigrid rouva, hänen äitinsä, asui Tukholmassa herransa kuoleman jälkeen, ja tämän luo muutti hän lastensa ja uskollisen ystävänsä, Kaarina Eliaantyttären keralla.
Juhliin oli saapunut myös herra Joakim Brahe, joka oli äskettäin mennyt naimisiin Cecilia rouvan vanhimman tyttären kanssa. Hänen herransa, Erik Juhananpoika, ja kunnon Magnus Gren koettivat kaikin tavoin Kristinan huolia hälventää.
Kruunaus juhlien aikaan tuli muuan palvelija ilmoittamaan Kristina rouvalle, että muuan vanha munkki pyysi häntä puhutella.
Se oli isä Johannes.
"Tulette siis vihdoin!" huudahti Kristina ja lankesi hänen jalkoihinsa.
Johannes siunasi häntä ja puhui lohdutuksen sanoja.