"Olette osoittanut minullekin paikkani", lausui Kristina suurella lujuudella, kyyneliään kuivaillen. "Minua voidaan tarvita täällä, sentähden jään."
"Mutta lapseni?" kuiskasi Cecilia.
"Kuka suojelee heitä paremmin kuin heidän äitinsä."
"Täytyy kai sitten jäädä silleen", huokasi Johannes alistuvasti.
"Rakas isä, jääkää luoksemme!"
"Kyllä, toistaiseksi!"
Miehet lähtivät kuulostamaan, millainen mieliala vallitsi kaupungissa.
Isä Johanneksen kutsusta riensi Kaarina hänen luoksensa. "Kuinka paha olen", sanoi tyttö, "kun kaikessa tässä surkeudessa ajattelen häntä, joka minulle on rakkaampi kuin mikään muu?"
"Olen jälleen saanut kirjeen!" sanoi Johannes.
"Pentiltä?"