"Herra Joakim Brahe!"
Kalpein huulin ja kalpein poskin astui hän esiin. Hän oli nuori, rikas ja onnellinen, elämä oli hänelle täynnään päiväpaistetta ja ruusuja, ja nyt tuli kuolema ja pyyhkäisi kaiken pois. Sentähden värisi hänen äänensä, kun hän sanoi: "Allekirjoitus on minun!"
Mutta kun hän sitten kääntyi, oli toivoton surun ilme hänen kasvoillaan.
"Herra Erik Abrahaminpoika (Lejonhufvud)!"
"Minäkö?" parahti tämä. "Se ei ole mahdollista… Armollinen herra, ette suinkaan voi tahtoa…"
"Onko allekirjoitus teidän?"
"Ei, ei!"
"Todistakaa muut!"
Kaikki vaikenivat.
"Äänettömyys on myönnytyksen merkki!" huusi Didrik.